64 astetta: Merivartioraidan lyhyt historia

(Kirjoitus on julkaistu Rajamme vartijoissa 3/2020.)




Niin sanotuista merivartioraidoista, eli yhdestä tai useammasta eri paksuisesta vasemmalta alhaalta oikealle ylös nousevasta, usein kantajansa kansallisväreihin maalatusta tai teipatusta vinosta viivasta alusten ja muiden kulkuneuvojen kyljissä, on muodostunut laajalti tunnistettu rannikkovartiointiin ja meripelastukseen liitetty symboli. Suomessa Rajavartiolaitoksen aluskalusto sai oranssit raidat kylkiinsä vuonna 1976. Vuodesta 2014 alkaen raitoja on maalattu sinisiksi. Raitailmiön juuret juontavat 1960-luvun alkuun ja minnepä muualle kuin Yhdysvaltoihin. Ohessa suppea katsaus ilmiön syntyyn.

Vuonna 1961, Yhdysvaltain presidentti John F. Kennedyn astuessa virkaansa, otti hän yhdeksi tehtäväkseen liittovaltionhallinnon ”kasvojenkohotuksen”. Kennedy oli taiten rakentanut presidentinvaalikampanjansa visuaalisesti näyttäväksi, ja uskoi estetiikalla olleen ratkaiseva vaikutus voittoisaan vaalitulokseensa. Kasvojenkohotus alkoi presidentti-instituutiosta. Valkoisen talon sisustus sekä ympäröivät puistot suunniteltiin monin osin uudelleen ja ehostettiin. Seuraavaksi huomio kiinnittyi presidentin Air Force One -lentokoneeseen, jonka uusi visuaalinen ilme annettiin ranskalaissyntyisen ja sittemmin amerikkalaistuneen teollisen suunnittelijan, Raymond Loewyn, suunniteltavaksi. Lopputulosta sekä presidentti itse että lehdistö pitivät erittäin onnistuneena. 

Samaan aikaan Yhdysvaltain rannikkovartiosto kärsi tunnettuusongelmasta. Rannikkovartioston edesottamuksista meni kunnia usein laivastolle. Suuri yleisö ei juuri nähnyt eroa edellä mainittujen välillä ja laivatkin olivat tottumattomalle tarkkailijalle saman näköisiä. Kennedy, ehkäpä aktiivisen purjehdusharrastuksensa kautta, oli tietoinen rannikkovartioston ongelmasta ja tunsi sympatiaa verrattain pientä liittovaltion viranomaista kohtaan. Presidentti-instituutioon liittyvän estetiikan ollessa jo laitettu kuntoon, katsoi hän rannikkovartioston olevan käypä seuraava kohde liittovaltionhallinnon kasvojenkohotuskampanjalleen. Kennedy oli aiemmin sikäli vakuuttunut Loewyn taidoista, että antoi tehtävän viimeksi mainitun suunnittelutoimistolle: Loewy/Snaith Inc. Elettiin selvästikin aikaa ennen kilpailutuslainsäädäntöä.

Loewy tarttui rivakasti toimeen ja esitteli suunnittelutyönsä alustavia tuloksia rannikkovartioston johdolle kolmen kuukauden kuluttua toimeksiannosta, tammikuussa 1964. Vielä ei oltu keksitty vinoraitaa, mutta Loewyn näkemys oli, että rannikkovartioston tulisi kehittää ja omaksua samantyylinen brändi-imago, kuin oli totuttu näkemään yksityisillä toimijoilla: yksilöivä, helposti tunnistettava ja laajasti erilaisissa käyttöyhteyksissä sovellettava. Rannikkovartioston johto vakuuttui tästä ajatuksesta ja antoi Loewyn toimistolle jatkosopimuksen mainitun kaltaisen brändin suunnittelemiseksi sekä perusti omaan organisaatioonsa kehittämistoimikunnan asiaa valmistelemaan.

Maaliskuussa 1965 Loewy/Snaithilla oli jälleen esiteltävää. Eräässä kehitellyistä visuaalisen ilmeen prototyypeistä oli paksu vasemmalta alhaalta oikealle ylös 64-asteen kulmassa kulkeva punainen raita, jonka päällä rannikkovartioston perinteinen ankkurilogo, sekä punaisen raidan vasemmalla puolella ohut sininen raita. Rannikkovartioston apulaispäällikkö, vara-amiraali Paul Trimble, hyväksyi tämän myöhemmin nimillä ”Slash” ja ”Racing Stripe” tunnetuksi tulleen kuvion koekäyttöön. Kokeilut suoritettiin Floridan vartioston (7th district) alueella, jossa raidat maalattiin laivoihin, veneisiin, lentokoneisiin, helikoptereihin, ajoneuvoihin ja jopa rakennuksiin. Kokeilu päättyi toukokuussa 1966, jolloin ”yhdennetyn visuaalisen tunnistejärjestelmän kehittämistoimikunta” päätyi suosittamaan tunnistejärjestelmän (identification system) käyttöönottoa koko rannikkovartiostossa. Lukuisten yksityiskohtien hiomisen jälkeen rannikkovartioston päällikkö, amiraali Edwin Roland, hyväksyi toimikunnan esityksen huhtikuussa 1967. 


USCG Coast Guard Mark, eli "Racing Stripe"


Seuraavien yhdeksän vuoden aikana Racing Stripe maalattiin käytännössä kaikkeen rannikkovartioston liikkuvaan kalustoon, jopa dieselvetureihin, joita rannikkovartiostolla oli telakkakäytössä. Viimeisenä kuvion sai kylkiinsä vuonna 1976 Yhdysvaltain rannikkovartioakatemian purjekoulutusalus, kolmimastoparkki USCGC Eagle. Racing Stripen oli katsottu pitkään olevan epäsopiva purjealuksen klassisten linjojen kanssa. Kuitenkin rannikkovartioston johto näki nimenomaan Eaglen maalaamisessa mahdollisuuden tehdä rannikkovartiostoa tunnetuksi. Näin kävikin Eaglen osallistuttua laajaa kansainvälistä julkisuutta keränneeseen OpSail’76 purjelaivatapahtumaan New Yorkissa toukokuussa 1976. Tapahtuman ja Eaglesta otettujen uutiskuvien myötä ”merivartioraita” lähti leviämään maailmalla, rantautuen nopeasti myös Suomeen.


USCG Coast Guard Markin heraldinen ohje. (Lähde: U.S. Coast Guard Heraldry, April 2011)










Presidentti Kennedyn alulle paneman rannikkovartioston brändäyksen voidaan katsoa onnistuneen yli kaikkien odotusten. Vinoraita on nykyään yksi tunnetuimpia Yhdysvaltain julkishallinnon tunnuksia. Raita koristaa lisäksi maailmanlaajuisesti yli kuudenkymmenen rannikkovartio- tai vastaavan viranomaisen alusten, ilma-alusten ja muiden kulkuneuvojen kylkiä. Tunnuksesta on tullut laajalti kansainvälisesti tunnettu rannikkovartiointia tarkoittava symboli. Harvan muun virkakunnan tunnukset yltävät vastaavaan maailmanlaajuiseen tunnettuuteen. Armeijoiden miekat ja tykit tai laivastojen ankkurit eivät ole yhtä laajasti sovellettavissa tai yksilöiviä - lääkinnän punainen risti lienee ainut lähes vertailukelpoinen tunnus.

Oranssi merivartioraita HV-85:ssa Porkkalassa 1978. (kuva: Merivartiomuseo)


 Ilja Iljin


Kommentit