Rannikkovartioinnista suurella Venäjän merellä

(Kirjoitus on julkaistu Sotilasaikakauslehdessä 2/2021.)

Venäjän Rannikkovartioston lippu - Pyhän Andreaan risti

Venäjän Liittovaltion turvallisuuspalvelun Raja(vartio)palvelun Rannikkovartiostolla (Береговая охрана Пограничной службы Федеральной службы безопасности Российской Федерации, БОХР ПС ФСБ РФ) on vartioitavanaan liittovaltion aluevesi- ja merirajaa yhteensä 38 807 kilometriä, eli jotakuinkin päiväntasaajan pituuden verran. Tuosta rajasta selvästi yli tuhannesosa, 52 km, on Suomen vastaista. Samaan tapaan kuin Suomessa, ei Rannikkovartiosto Venäjälläkään ole oma yhtenäinen organisaationsa, vaan hajautettu osa Rajapalvelua (ПС), joka puolestaan on osa presidentinhallinnon alaisuuteen kuuluvaa Liittovaltion turvallisuuspalvelua (ФСБ). Tarkastelen oheisessa kirjoituksessa, mitä muuta julkisten lähteiden valossa tiedämme suuren itäisen naapurimme suuresta Rannikkovartiostosta.

Toisin kuin Suomessa, ei Venäjän Rajapalvelussa alueellisia operatiivisia hallintoyksiköitä, eli raja(vartio)hallintoja (пограничное управление, ПУ), ole jaoteltu erikseen raja- ja merivartiostoihin. Kolmellatoista yhteensä 36:sta rajahallinnosta on merellistä rajaa (ml. Kaspianmeri) valvottavanaan. Rajahallinnon päällikkönä voi olla joko maa- tai merikoulutettu upseeri riippuen muun muassa siitä, kumpi rajatyyppi alueella painottuu. Suomenlahdella merellisiä rajoja valvoo Pietarin kaupungin ja Leningradin alueen rajahallinto, jonka päällikkö on kenraaliluutnantti S. G. Dorofejev ensimmäisenä sijaisenaan kontra-amiraali S. A. Vagurin. Herroista ensin mainittu on Venäjän osapuolen edustaja pysyvässä suomalais-venäläisessä rajavartiotyöryhmässä, jossa Suomea edustaa Rajavartiolaitoksen apulaispäällikkö. Kontra-amiraali Vagurin puolestaan on Venäjän edustaja pysyvän työryhmän alaisessa merialatyöryhmässä, jossa Suomea edustaa Suomenlahden merivartioston komentaja. Myös Karjalan tasavallan rajahallinnolla, jonka valvonta-alueeseen kuuluu laajalti Vienanmeren rantaa, on käytössään samanlainen järjestely, jossa hallinnon päällikkö on maarajakoulutettu kenraaliluutnantti A. M. Žuravin ja ensimmäinen sijainen merirajakoulutettu kommodori V. V. Tretjakov. Hieman yllättävästi, johto on järjestetty samalla tavalla myös Läntisen arktisen alueen rajahallinnolla, jolla on valvottavanaan Suomen ja Norjan Lapin vastaisen rajan lisäksi toistakymmentätuhatta kilometriä Jäämeren rantaviivaa.

Eri rajahallintojen alaisia rannikkovartioelementtejä kutsutaan kollektiivisesti Rannikkovartiostoksi (Береговая охрана, БОХР), mutta varsinaista linjaorganisaatiorakennetta Rannikkovartiostolla ei ole. Rannikkovartiosto saa toimialaohjausta Rajapalvelun keskushallintoon kuuluvalta Rannikkovartio-osastolta (департамент Береговой охраны), jonka päällikkönä on vuodesta 2017 alkaen ollut amiraali G. N. Medvedev - aiempi Krimin rajahallinnon päällikkö. Rannikkovartio-osasto on yksi neljästä Rajapalvelun keskushallinnon orgaanista. Muut kolme ovat: Rajatarkastusosasto, Rajavartio-osasto, ja Operatiivisen koordinoinnin hallinto. Osastopäälliköt ovat suoraan Rajapalvelun päällikön, armeijankenraali V. G. Kulišovin, alaisia, joka puolestaan on FSB:n johtajan, A. V. Bortnikovin, alainen. Bortnikov vastaa liittovaltion presidentille.

Rannikkovartioston tärkeimpinä tehtävinä on liittovaltion merellisten rajojen turvaaminen, vartiointi ja puolustus (защита, охрана и оборона) sekä sisämerien (sic) ja talousvyöhykkeen luonnonvarojen sekä niiden hyödyntämisen turvaaminen. Lisäksi Rannikkovartiosto valvoo kalastusta, vesiliikennettä ja meriliikennettä. Jälkimmäisen yhteydessä nostetaan usein erikseen esille pohjoisen meritien ja laajemmin koillisväylän meriliikenteen valvonta. Pohjoinen meritie (СМП) on määritelty Venäjän lainsäädännössä, ja on Venäjän hallinnoima osa koillisväylää. 

Ivan Susanin-luokan vartiojäänmurtaja "Volga".

Meripelastuksen johtovastuu ja laajalti myös toimeenpano on Venäjällä järjestetty liikenneministeriön alaisen Meri- ja jokiliikenneviraston Meripelastuspalvelulle (Морспасслужба). Kuitenkin kyse on liittovaltion yhtenäisestä meripelastusjärjestelmästä, jonka toimeenpanoon osallistuu Meripelastuspalvelun lisäksi muitakin toimijoita, mukaan lukien Rannikkovartiosto. Osana FSB:n yleistä tehtävää, kuuluu Rajapalvelulle ja sitä myötä myös Rannikkovartiostolle lisäksi terrorismin ja rajat ylittävän rikollisuuden torjunta sekä yleisesti liittovaltion intressien edistäminen toiminta-alueellaan.

Nykyisellä nimellään Rannikkovartiosto perustettiin 20. heinäkuuta 2004. Nykyistä järjestelyä on edeltänyt pitkä organisatorinen taival Neuvostoliiton ja Venäjän valtionhallinnon rakenteissa. Neuvostoliiton aikaan tunnettiin merellistä rajojenvalvontaa suorittaneet elementit vuoteen 1945 saakka Erillisten rajajoukkojen merellisinä osina (Морские части отдельного пограничного корпуса). Vuoden 1945 jälkeen Rajajoukot merellisine osineen (Морские части Пограничных войск) hakivat organisatorista paikkaansa NL:n koko turvallisuusapparaatin jatkuvassa myllerryksessä, ollen välillä osa sisäasiainkansankomissariaattia (НКВД), valtiollisen turvallisuuden kansankomissariaattia (НКГБ) ja valtiollisen turvallisuuden ministeriötä (МГБ). Vuonna 1957 organisaatioturbulenssi rauhoittui rajajoukkojen löytäessä tunnetusti paikkansa Valtiollisen turvallisuuden komitean (КГБ) alaisuudessa.

Pian Neuvostoliiton hajottua vuonna 1991, lakkautettiin myös KGB. Rajojen vartiointia varten perustettiin komitea valtion rajojen turvaamiseksi, joka lakkautettiin alle vuoden kuluttua perustamisestaan - rajajoukot merellisine osineen siirrettiin liittovaltion turvallisuusministeriön alaisuuteen. Jälleen noin vuoden kuluttua liittovaltion turvallisuusministeriö lakkautettiin ja rajajoukot järjestettiin suoraan presidentinhallinnon alaisuuteen Liittovaltion rajapalveluksi (ФПС). Merelliset osat uudelleenjärjestettiin vuonna 1994 Rajapalvelun "Merivoimiksi" (Морские силы ФПС). Samassa yhteydessä perustettiin Rajapalvelun esikuntaan näiden "Merivoimien" komentajan tehtävä. Hieman kärjistäen voidaan sanoa erillisen komentajan tehtävän perustamisen olleen merkki siitä, että merellisen rajojenvalvonnan ja rannikkovartioinnin välillä alettiin ensimmäistä kertaa nähdä jossain määrin käsitteellistä eroa.

Kehityskulku sai jatkoa merkittävässä organisaatiouudistuksessa vuonna 1997, jolloin Rajapalvelun Merivoimat uudelleen nimettiin Rajapalvelun Merivartiostoksi (Морская охрана ФПС). Samassa yhteydessä Rajapalvelun keskushallintoon perustettiin Merivartio-osasto ja osaston johtoon amiraalin tehtävä. Ensimmäiseksi tehtävänhoitajaksi nimettiin aiemmin Pohjoisen laivaston esikuntapäällikkönä toiminut amiraali I. I. Naljotov. Osastopäällikkönä on tosin toiminut vuosivälillä 2006 - 2011 myös maarajataustainen kenraalieversti V. T. Trufanov, joten merikoulutus ei Rajapalvelussa ole ollut ehdoton edellytys ylimpänä rannikkovartioupseerina toimimiselle. Merivartio-osasto on organisaatiomuutoksista huolimatta ollut vuodesta 1997 alkaen jatkuvasti olemassa, joskin sen nimi on muutamaan otteeseen vaihtunut, vakiintuen kuitenkin vuonna 2004 Rannikkovartioston perustamisen myötä Rannikkovartio-osastoksi.

Edelleen vuoden 1997 organisaatiouudistuksen yhteydessä Merivartiostoon liitettiin merellisten luonnonvarojen valvontavirasto (ОМБИР). Lisäksi, ennenkuulumattomalla tavalla, Rajapalveluun kuuluvalle Merivartiostolle annettiin nyt myös muita kuin rajavartiointiin liittyviä tehtäviä - nimittäin kalastuksen ja merellisten luonnonvarojen valvonta. Kansainvälistä kehityskulkua seuraten rannikkovartioinnin käsite siis merkitykseltään laajeni Venäjälläkin merellisen rajojenvalvonnan ulkopuolelle.

Vuonna 2003 lakkautettiin Liittovaltion rajapalvelu itsenäisenä viranomaisena ja liitettiin nykymuotoisesti osaksi Liittovaltion turvallisuuspalvelua. Rajajoukkorakenteesta luovuttiin vuonna 2005 ja varusmiesten käytöstä vuoteen 2009 mennessä. Viimeksi mainitusta vuodesta lähtien on Rajapalvelu operatiivisilta osiltaan koostunut yksinomaan sotilasvirassa palvelevista virkamiehistä. Poikkeuksen muodostaa aiemmin mainittu merellisten luonnonvarojen valvontavirasto OMBIR, joka on organisaatiorakenteena edelleen olemassa, vaikkakin liitettynä Rajapalveluun. Muusta Rajapalvelusta poiketen, OMBIR:n virkamiehet palvelevat siviiliviroissa.

Koulutusjärjestelmä on hajautettu. Rannikkovartioston tehtäviin voi nousta lukuisia polkuja Rajapalvelun ja asevoimien eri oppilaitoksista sekä urakierron kautta. Pelkästään Rajapalvelu hallinnoi seitsemää eri upseerikoulutusta antavaa korkeakoulua ja kahta toisen asteen oppilaitosta. Rannikkovartiostolla on myös oma koulunsa, Rannikkovartioinstituutti, Anapan kaupungissa, Mustanmeren rannalla. Rannikkovartioinstituutti kouluttaa upseereita neljällä eri linjalla: merenkulku-, johtamisjärjestelmä-, konepäällystö- ja rajatoiminta-. Toisen asteen ammatillista koulutusta annetaan seitsemällä linjalla. Peruskoulutuksen lisäksi instituutti järjestää jatko- ja täydennyskoulutusta. Korkeakoulutus kestää viisi vuotta ja johtaa insinöörin tutkintoon sekä luutnantin sotilasarvoon. Poikkeuksena opinnot rajatoimintalinjalla (пограничная деятельность), jolla suoritetut opinnot johtavat rajatoimintojen hallinnan asiantuntijan (специалист по управлению пограничной деятельностью) tutkintoon. Vapaammin käännettynä suomalaisittain puhuttaisiin varmaankin rajaturvallisuuslinjasta ja rajaturvallisuusasiantuntijan tutkinnosta. Toisen asteen koulutus kestää noin 2,5 vuotta ja johtaa ammatilliseen tutkintoon sekä toimiupseerin (мичман) sotilasarvoon. Koulusta valmistuu vuosittain parikymmentä upseeria ja noin 150 toimiupseeria. Jatko- ja täydennyskursseilla opiskelee vuosittain 300 - 400 virkamiestä.

Okean-luokan rajavartiolaiva.

Rannikkovartiostolla on käytössään pitkälle toista sataa rajavartiolaivaa (пограничный сторожевой корабль, ПСКР), joista noin neljännes on moderneja, 2000-luvulla valmistuneita. Tärkeimpinä nykyaikaisina "työhevosina" voidaan pitää Ohotnik-, Purga- ja Svetljak -luokkien aluksia, joita on operatiivisessa käytössä tällä hetkellä yhteensä 34. Maininnan ansaitsee myös uusi arktisiin olosuhteisiin tarkoitettu 114-metrinen, 3000-tonninen Okean-luokka, joita on operatiivisessa käytössä kolme ja ainakin kaksi lisää on tulossa. Okean- ja Purga-luokat ovat jäänmurtokykyisiä 80 cm kiintojäähän saakka. Varsinaisia jäänmurtajia Rannikkovartiostolla on operatiivisessa käytössä kaksi; Ivan Susanin-luokan vartiojäänmurtajat Volga ja Neva. Rajavartioveneitä (пограничный сторожевой катер, ПСКА) on käytössä useita eri luokkia. Tärkeimpiä näistä ovat uudelleenvarusteluohjelmaan kuuluvat, monipuolisesti varustellut ja suorituskykyiset Sobol- ja Mangust-luokkien veneet. 

Käynnissä oleva mittava uudelleenvarusteluohjelma tuottaa Rannikkovartiostolle vuosittain toistakymmentä uutta laivaa ja venettä. Myös infrastruktuuria rakennetaan kiivaasti. Vuonna 2017 oli rakenteilla 21 tukikohtaa, joista yksitoista Kaukoitään ja seitsemän arktiselle alueelle. Sekä rajavartiolaivat että -veneet ovat suomalaisella mittapuulla raskaasti aseistettuja. Aluksilla on poikkeuksetta laivatykistöaseistus ja ohjusaseistuksena vähintään olkapäältä laukaistavia ilmatorjuntaohjuksia. Osalla aluksista on myös meritorjuntaohjuksia. Uuteen Okean-luokkaan on suunnittelussa jätetty varaus lisätä meritorjuntaohjukset myöhemmin. Osa aluksista on lisäksi varustettu elektronisen sodankäynnin välinein. Laivaluokan aluksilla on myös erityisvarusteltu- ja koulutettu toimintaryhmä, jota voidaan käyttää esimerkiksi veneellä tapahtuvaan pakenevan veneen takaa-ajoon ja pysäyttämiseen sekä boarding-toimintaan helikopterista tai veneestä. Okean-luokan aluksilla on aluskohtaisen helikopterin (Ka-27) lisäksi aluskohtainen UAV; kyseessä on samainen Schiebelin Camcopter S-100, joka Suomessakin on merivartiostoilla ollut kokeilukäytössä.

Ohotnik-luokan rajavartiolaiva "Nadjozhni".

Rajojen valvonta perustuu kiinteään automatisoituun tekniseen valvontajärjestelmään (АСТК), jota täydennetään liikkuvalla teknisellä valvonnalla. Liikkuva tekninen valvonta käsittää alussijoitteisten sensorien lisäksi miehitetyt ja miehittämättömät ilma-alukset. Erityisesti miehittämättömiin ilma-aluksiin Rajapalvelu on panostamassa voimakkaasti. Perinteisiä miehitettyjä helikoptereita Rajapalvelulla on tällä hetkellä noin 150 ja kiinteäsiipisiä lentokoneita 45. Mielenkiintoisesti, automatisoituun tekniseen valvontajärjestelmään ollaan kytkemässä myös yksityisten energia-alan toimijoiden (Gazprom, Rosneft, Transneft, Lukoil…) tuottamaa tilannekuvaa. Tilannekuva tullaan lähitulevaisuudessa kokoamaan uusiin poikkihallinnollisiin alueellisiin tilanne- ja koordinaatiokeskuksiin (МРИКЦ), joista kaksi on jo toiminnassa arktisella alueella. Liekö mallissa opittavaa Suomellekin?

Merellisten rajojen valvonnan ohella Rannikkovartioston päivittäistoiminta koostuu merkittävissä määrin ammattikalastuksen (ml. ravustus) valvonnasta ja siihen liittyvästä salakalastuksen torjunnasta. Vuonna 2018 Rannikkovartiosto suoritti 41 296 tarkastusta kalastusaluksille, joissa paljastettiin yhteensä 1 459 rikkomusta tai rikosta. Eri tehtävätyyppien lukumäärien asettamiseksi mittasuhteisiin todettakoon vertailulukuna, että vuonna 2016 rajajärjestyksen rikkomisesta Rannikkovartiosto määräsi seuraamuksen seitsemälle venekunnalle. Laiton kalastus on ongelma erityisesti Kaukoidässä, jossa noin 85% vakavista kalastusrikoksista tapahtuu. Kalastusbisneksessä liikkuvat suuret rahasummat ja salakalastajat, sekä venäläiset että ulkomaalaiset, pelaavat kovin keinoin ja panoksin. Vuonna 2018 joutui Rannikkovartiosto turvautumaan ampuma-aseen käyttöön seitsemän kertaa - kaikki tapaukset kalastusrikosten torjuntaan liittyen Kaukoidässä ja Kaspianmerellä. 

Mangust-luokan rajavartiovene

Kalastuksen valvonnan lisäksi Rannikkovartioston päivittäistoimintaan kuuluu meripelastukseen osallistuminen apuna Meripelastuspalvelulle. Vuonna 2018 Rannikkovartioston alukset avustivat 30:a alusta ja pelastivat merihädästä 193 ihmistä. Erityisesti mittakaava huomioiden, määrät ovat huomattavan pienet verraten Suomen merivartiostojen vuosittain johtamiin noin 2000 meripelastustehtävään.

Yhteenvetona voidaan todeta, että Venäjän Rajapalvelun Rannikkovartiosto vaikuttaa ainakin koko Liittovaltion turvallisuuspalveluun liittämisensä jälkeisen ajan olleen voimakkaasti kehittyvä organisaatio ja on sitä edelleen. Uudistamisen ja kehittämisen kohteina ovat niin rauta, organisaatio kuin menetelmätkin. Mielenkiintoisimpina yksityiskohtina mainitsemisen ansaitsevat nyt kehitteillä ja osin jo operatiivisesti toiminnassa olevat poikkihallinnolliset johtokeskukset sekä yksityisten toimijoiden tilannekuvan liittäminen viranomaisen tilannekuvajärjestelmään. Tietenkään toimijan "yksityisyys", ei välttämättä Venäjällä tarkoita samaa kuin Suomessa. Venäläinen ja suomalainen tapa organisatorisesti ja toiminnallisesti järjestää rannikkovartiotoiminnot on lopulta varsin yhtenevä. Merkittävimpänä erona on meripelastuksen ja ympäristövahinkojen torjunnan jääminen Venäjällä Rannikkovartioston tehtäväkentän ulkopuolelle.

Nerei-luokan rajavartiolaiva "Dzerzhinski".

Ilja Iljin