Kirjoitin Merialuesuunnittelu -sanomalehteen (s. 19) merivartiostojen tukeutumisen kehittämisestä seuraavasti:
![]() |
RV20-luokan rannikkovartiovene. Kuva: Rajavartiolaitos. |
Modernisoituva merellinen kalusto ja teknologia luovat uudenlaisia edellytyksiä merivartiostojen toiminnalle. Toisaalta muutamilla merivartioasemilla on viime vuosina todettu sisäilmaongelmia ja osa kiinteistöistä on lähivuosina tulossa teknisen käyttöikänsä päähän. Mainituista syistä on merivartiostojen tukeutumisen kokonaisratkaisu otettu tarkasteluun Rajavartiolaitoksessa.
Pienin askelin, operatiivisen toiminnan tasosta tinkimättä
Vaikka kyse on kokonaistarkastelusta, ei jyrkkiä muutoksia ole luvassa, vaan kyse on nykyisten tukeutumisjärjestelyjen evoluutiosta. Asia on vasta valmisteluvaiheessa, eikä päätöksiä paikkakuntakohtaisista tukeutumisratkaisuista ole tehty. Yksityiskohdat eivät siis ole tiedossa, mutta muutamia yleisiä linjoja voidaan jo alustavasti hahmotella. Hankkeen tärkein tavoite on, että toimeenpanovaiheen jälkeen on kaikilla merivartijoilla terveelliset, turvalliset ja toimivat työtilat - kuten toki valtaosaltaan jo nykyisellään on. Pienessä määrin tultaneen merivartijoiden virkapaikkoja keskittämään nykyistä suurempiin kokonaisuuksiin. Tämä tarkoittaa sitä, että aivan kaikki merivartioasemat eivät jatkossa tulisi enää olemaan ympärivuotisesti miehitettyjä, vaan ne miehitettäisiin kulloinkin riskianalyysiin ja operatiiviseen tarpeeseen perustuen painopisteajoiksi. Keskittämällä toimintaa hieman suurempiin kokonaisuuksiin, voidaan merivartijoiden työpanosta ohjata toimintaa ylläpitävistä tehtävistä, kuten huollosta, ydintoimintoihin, kuten valvontaan. Palvelutasosta ei hankkeen myötä tingitä tuumaakaan.
Siirtymää staattisesta kohti dynaamista
On hyvä huomata, että operatiivisen toiminnan taso ei ole sidottu seiniin. Uusi kalusto ja teknologia mahdollistavat nykyistä kattavamman valvonnan ja toiminnan suuntaamisen entistä tehokkaammin sinne, missä kulloinkin on tarvetta. Esimerkiksi merivartiostojen uusi rannikkovartioveneluokka mahdollistaa toimintasäteensä ja muiden ominaisuuksiensa puolesta aiempaa pidemmät, ylivuorokautiset partiot, joita voidaan kohdentaa kiinteästä tukeutumisverkosta riippumatta. Merivartiostojen omat pienet nelikopterit ja eurooppalaisen yhteistyön kautta käyttöön saatavat keskiraskaat miehittämättömät ilma-alukset mahdollistavat valvonnan painopisteen tehokkaan suuntaamisen. Käynnissä olevat vartiolaiva- ja merivalvontalentokonehankkeet tulevat suunnitellusti toteutuessaan merkittävästi edelleen kehittämään merivartiostojen valvontakykyä ja merellistä läsnäoloa.
Kommentit
Lähetä kommentti