(Kirjoitus on julkaistu Rajamme vartijoissa 2/2022.)
 |
Turja Petsamossa. |
Suomeen kuului kaistale Jäämeren rantaa vuosivälillä 1920 – 1944. Ensialkuun Tarton rauhasta Moskovan rauhaan (1940) rantaviivaa oli vajaa 200 km ja siitä Moskovan välirauhaan (1944) noin 75 km vähemmän, kun Kalastajasaarennosta oli rauhan myötä luovuttaman. Mainittu rantaviiva kuului Petsamon kuntaan, joka muodosti Suomi-neidon vasemman käsivarren. Petsamonvuonossa sijaitsevasta Liinahamarista ehti suomalaisen neljännesvuosisadan aikana muodostua Suomen mittapuulla merkittävä valtamerisatama, nykytermein logistiikan solmukohta. Eräänlainen kulta-aika koettiin välirauhan aikana 1940-41, jolloin valtaosa Suomen koko ulkomaankaupasta kulki Liinahamarin kautta. Rahtilaivat purkivat ja lastasivat ympäri vuoden sulassa Liinahamarissa, josta lastit jatkoivat 531 km Jäämerentietä Rovaniemelle, josta edelleen raiteilla. Parhaimmillaan Jäämerentietä sahasi edestakaisin pitkälle toista tuhatta kuorma-autoa. Jäämeren rataakin suunniteltiin, mutta sitä ei koskaan ehditty rakentaa.
 |
Liinahamarin satama Petsamonvuonossa. |
Rajojen vartiointi Petsamossa kuului 1920-luvun puoliväliin saakka Lapin rajavartiostosta tarkoitusta varten lohkaistulle, kahden komppanian voimin toimineelle Petsamon rajavartiostolle (PRv). Viiden vuoden itsenäisen toiminnan jälkeen, olojen Petsamossa vakiinnuttua, liitettiin PRv jälleen LR:n yhteyteen. Myös merellinen valvonta kuului rajavartiostolle. Tarkoitusta varten ei alkuun ollut omia aluksia, joten rajavartiosto teki sopimuksen Oy Petsamo Ab:n omistaman H/L Suomen ajoittaisesta käytöstä valvontaan kuukausittaista korvausta vastaan. Meriliikenteen lisääntyessä ja alueen merkityksen muutoinkin kasvaessa kävi rajavartioston oman aluskaluston puute hiljalleen kestämättömäksi. Vuonna 1927 tilasikin sisäministeriö lopulta Helsingin Hietalahden telakalta tarkoitusta varten vartioaluksen. Alus valmistui alkukesästä 1928 telakan runkonumerolla 240 (teräs) ja sai nimen Turja.
”Tule, tytti, Turjan maalta,
neiti, laskeite Lapista,
hyyssä sukka, jäässä kenkä,
hallassa hamehen helmat,
hyinen kattila käessä,
jäinen kauha kattilassa!
Viskoa vilua vettä,
riittehistä ripsuttele,
paikoille palanehille,
tulen tuhmille vihoille!”
- Seppo Ilmarinen
Kalevalassa Turja on toisintonimi Lapille ja yleensä maan pohjoisille äärille.
 |
| Petsamonvuono |
.
Virallisissa asiakirjoissa käytetään termiä vartioalus, vaikkakin on Turjaa eri aikoina ja yhteyksissä tituleerattu niin vartiolaivaksi kuin vartioveneeksikin. Kokonsa puolesta Turja vastaa jotakuinkin nykyisiä RV20-luokan rannikkovartioveneitä. Pituutta on 23 m, leveyttä 4,6 m ja syväyttä 2,7 m. Runko on terästä ja rakennettu jäissäkulkuun soveltuvaksi. Propulsiovoiman tuotti ensialkuun Skandian 200 hv:n kuulamoottori. Todennäköisesti vuonna 1953 tilalle vaihdettiin Mercedeksen 6-sylinterinen diesel (sama, joita 2 kpl Koskelo-luokassa) ja myöhemmin, mahdollisesti 1970-luvun puolivälissä, 300 hv:n Volvo Penta TAMD 120. Viimeksi mainittu kuljetti 60 tonnin uppouman omaavaa Turjaa noin 9 solmun nopeudella. 1950-luvun alun telakoinnissa Turjan ohjaamo uusittiin ja se sai Decca -tutkan. Aseistuksena Turjalla oli keulakansijalustalla tanskalainen 7,62 mm Madsen pikakivääri.
Merikokeiden ja luovutuksen jälkeen vartioalus Turja aloitti reilun 2000 meripeninkulman matkansa pohjoiseen Helsingin eteläsatamasta presidentinlinnan edustalta 18.6.1928 ensimmäisenä päällikkönään Frans Emil Pyttynen, joka oli Petsamon Pyttysten sukua. Mainittakoon myös velipoika Johan Rikhard Pyttynen, joka toimi aiemmin mainitun H/L Suomen päällikkönä ja sittemmin mm. M/L Jäämeren päällikkönä sekä Petsamon luotsipiirin luotsivanhimpana, kunnes vuonna 1941 tuli erotetuksi ja sai kuritushuonetuomion kavallettuaan luotsipiirin kassan, eli 7 803 markkaa ja 55 penniä. Yleensä Turjan miehistöön kuului päällikkö, konepäällikkö ja viisi kansimiestä. Nuo kansimiehet pääsääntöisesti olivat petsamolaisia varusmiehiä – usein kalastajia ammatiltaan ja siten jo palvelukseen astuessaan kokeneita merenkävijöitä.
Turjan kotisatama oli alkuun Trifonan kylässä, mutta heti 1930-luvun alussa tien valmistuttua kahdeksan kilometriä pohjoisempaan Liinahamariin, siirtyi myös Turja sinne. Turjan toimenkuvaksi tuli yleisten valvonta- ja vartiointitehtävien lisäksi huolto- ja yhteysalustoiminta rajavartioston kenttävartioiden sekä alueen pienten kylien välillä. Kenttävartioita oli yhteensä kahdeksan kappaletta Jäämeren ja Petsamonvuonon/-joen rannoilla; kaikille niistä ei ollut lainkaan tieyhteyttä. Turja oli 1920-30 -luvun taitteessa Suomen ainut valtionalus Jäämerellä, kunnes Merenkulkuhallituksen uusi ja suurempi M/L Jäämeri saapui alueelle vuonna 1933. M/L Jäämeri liikennöi lähialueen lisäksi myös Norjan Kirkkoniemeen.
 |
| M/L Jäämeri |
Frans Pyttysen kuoltua 47-vuotiaana tuli vuonna 1934 Turjan päälliköksi merikapteeni, maailmanmatkaaja, Belgian Kongossa siirtomaaupseerina ja sittemmin Yhdysvalloissa lehtimiehenä toiminut Väinö Leino, joka hoiti tointa aina talvisotaan saakka. Heti talvisodan alkaessa Turja sai tehtäväkseen Kalastajasaarennon siviilien evakuoinnin, jossa pääosin onnistuikin ennen kuin etenevien neuvostoliittolaisten tieltä oli vetäydyttävä. Liinahamari piti jättää ja suomalaiset päättivät upottaa Turjan ja M/L Jäämeren, jotteivat ne jäisi venäläisille. Turja upotettiin matalaan veteen Liinahamarissa pohjaventtiilit avaamalla. Mahdollisesti myös jonkinlainen pieni räjäytys toteutettiin tai palo aiheutettiin, joskin vauriot jäivät vähäisiksi. Talvisota näin jäi Turjan osalta lyhyeksi.
 |
Turja upotettuna Trifonan rannassa huhtikuussa 1940 laskuveden aikaan. |
Välirauhan aikana Turja nostettiin ylös ja korjattiin Trifonassa. Samassa yhteydessä alus alistettiin Merivartiolaitokselle, joka puolestaan tuohon aikaan oli alistettu Puolustuslaitokselle. Myös osa Jäämeren kenttävartioista (Nurmensätti, Maattivuono, Pummanki ja Vaitolahti) alistettiin Merivartiolaitokselle merivartioiksi. Jatkosodan alkaessa Turja oli jälleen valmis palvelukseen. Nyt päällikkönään merikapteeni Leo Lahdenperä, joka liikekannallepanon myötä oli saanut palvelukseenastumismääräyksen pian palattuaan Suomeen Reykjavikista, jonka vuonoon edellinen aluksensa H/L Wirta oli keväällä 1941 uponnut. Lahdenperä oli ennen Suomeen paluutaan ajanut liittoutuneiden saattueita Pohjois-Amerikasta Eurooppaan. Jatkosota sitten osoittautuikin Turjalle talvisotaa monin verroin tapahtumarikkaammaksi.
Uuden sodan merkit alkoivat Petsamossa näkyä kesän korvalla 1941. Ensimmäiset saksalaiset joukot alkoivat saapua Suomen satamiin 7. kesäkuuta 1941; näin todennäköisesti myös Liinahamariin. 15. kesäkuuta alistettiin Pohjois-Suomen puolustuksesta vastannut jääkärikenraalimajuri Siilasvuon johtama III AK saksalaisten AOK Norwegenin alaisuuteen. Myös Turja alistettiin saksalaisten johtoon. Samalla alistettiin Suomen laivaston käyttöön aiemmin otetut ja Liinahamaria kotisatamanaan pitäneet alukset: Merenkulkuhallituksen ”Suursaari”, joka oli korvannut talvisodassa upotetun M/L Jäämeren, Suomen Kalastus Oy:n troolari ”Ruija” sekä nimeämätön toinen kalastusalus. Liinahamariin tuotiin vahvennukseksi saksalaisia R-luokan veneitä. Turjan perustehtävänä säilyi kenttävartioiden huolto, nyt lisättynä Nurmensättiin ja Paitahaminanniemelle perustettujen saksalaispattereiden muona- ja ammushuollolla.
Yöstä 21. - 22. kesäkuuta alkaen saksalaisia saapui myös teitä pitkin Pohjois-Norjasta. Sotatoimet Jäämeren rannoilla alkoivat 22. kesäkuuta. Neuvostoliittolaiset olivat rakentaneet Kalastajasaarennon talvisodassa luovutetulle länsirannalle rannikkotykistöpattereita ja näistä pattereista avattiin mainittuna päivänä kello 13 tuli suomalaista troolaria kohden. Liinahamarin siviiliväestö evakuoitiin nopeasti. Petsamonvuonon suu on noin 10 km etäisyydellä Kalastajasaarennon länsirannasta ja oli siten venäläisten pattereiden kantaman piirissä, joka seikka merkittävällä tavalla haittasi liikennöintiä vuonoon. Kokonaan liikenne ei kuitenkaan tyrehtynyt, vaan pimeyttä ja sumua kuin myös Paitahaminanniemestä pohjoiseen levitettyjä savuverhoja, käytettiin hyväksi kuljetusten jatkamiseksi. Myös Turja tavan takaa väisteli pattereiden tulta huoltokuljetuksia toimittaessaan. Täysosumia ei Turjaan tullut, mutta muutama saksalainen kauppa-alus kohtasi Petsamonvuonon suulla tiensä pään.
Turjan Madsen pikakivääri pääsi ensimmäisen kerran tositoimiin 31. heinäkuuta 1941, kun HMS Victorious:lta ja HMS Furious:lta käsin operoinut brittiläinen lento-osasto hyökkäsi Liinahamariin. Hyökkäävä osasto koostui yhdeksästä Swordfish ja yhdeksästä Albacore -torpedopommittajasta sekä näitä suojanneista Fulmar -hävittäjistä. Leo Lahdenperä kertoo hyökkäyksestä seuraavasti:
Sataman täytti huumaava meteli. Koneet, joista osa pudotti torpedonsa, tulittivat konekivääreillään parakkeja ja laivoja. […] Näinä lyhyinä hetkinä yhtyivät myös saksalaisten it-patterit leikkiin, samoinkuin R-veneet ja Turja.
Yhtäkkiä näimme torpedon syöksyvän kohti Turjaa, joka oli laiturin päässä keula ulospäin, torpedon tulosuunnassa. Torpedolla oli kuitenkin pieni suuntavirhe, ja se iskeytyi laiturin kulmaan. Tästä oli seurauksena valtava räjähdys, ja laituri kohosi pirstaleina ilmaan. […] Turja peittyi savu- ja vesipilviin, ja kun ne hälvenivät, havaitsimme, että räjähdys oli heittänyt koko aluksemme pois laiturista ja kääntänyt sen 90 astetta sivulle.
Kolme ihmistä kuoli hyökkäyksessä. Näistä kaksi oli saksalaissotilaita ja yksi ruotsalainen kauppalaivaston merimies. Lisäksi neljä suomalaista siviiliä haavoittui. Materiaalivahinkoina kirjattiin satamaan uponnut rommilastissa ollut norjalainen kauppa-alus, Lahdenperänkin kertomuksessa mainittu laiturivaurio, sataman lautavaraston palo sekä lukuisia luodinreikiä satamarakennuksissa. Turjan kansirakenteita vaurioitui ja korjaukset kestivät kaksi viikkoa. Hyökkääjä menetti Petsamossa yhden Albacore -torpedopommittajan ja kaksi Fulmar -hävittäjää. Lisäksi neljä konetta vaurioitui. Lentokonemiehistöistä kaatui yhteensä seitsemän henkeä. Mainitut tappioluvut ovat brittien ilmoittamat. Leo Lahdenperä kertoo jopa kahdestatoista pudotetusta lentokoneesta ja olipa hänen mukaansa hyökkäävä osastokin kaksinverroin suurempi. Kummanko osapuolen kertomukseen lie eksynyt hiukan Lapin taikaa... Joka tapauksessa hyökkäyksen jälkeen Turja poimi Petsamonvuonosta ja rannoilta kyytiinsä sekä toi hautausta varten rantaan useampia näitä kaatuneita brittilentäjiä. Elossa ei löydetty yhtäkään.
Seuraavakin taistelukosketus Turjalle sattui laituriin kiinnitettynä. Nimittäin paria kuukautta myöhemmin 26. syyskuuta, joutui Liinahamarin satama sukellusvenehyökkäyksen kohteeksi. Neuvostoliittolaisten sotapäiväkirjojen mukaan hyökkäykset olisi toteutettu myös jo 18. ja 21. elokuuta, mutta nuo hyökkäykset olivat suomalaisilta jääneet huomaamatta, vaikka ensimmäisestä neuvostoliittolaiset kirjasivat laivankin upotetuksi. Liinahamarin sotapäiväkirjan mukaan oli elokuu ollut hiljainen ja säät sumuisia. Mainittuna syyskuun päivänä kello 16:30 Liinahamarin satamaan kuitenkin tunkeutui Murmanskissa sijainneesta tukikohdastaan käsin toiminut sukellusvene M-174, päällikkönään vanhempi luutnantti N. E. Jegorov. Sukellusvene yllätti puolustuksen täysin ja sataman runsas tykistö ehti avaamaan tulen vasta, kun sukellusvene oli torpedonsa ammuttuaan painunut takaisin sukelluksiin. Saksalaisten R-veneiden miehistötkin olivat sattumoisin perjantaipäivän kunniaksi saunassa, joten syvyyspommituskin alkoi vasta, kun M-174 oli jo kaukana aavalla Jäämerellä. Liinahamarin satama selvisi hyökkäyksestä kuitenkin säikähdyksellä. Toinen torpedoista pirstoutui räjähtämättä rantakallioon Hiililaiturin kupeessa ja toinen juuttui Pohjoisen päälaiturin (Turjan silloinen laituri) rakenteisiin kuuluneiden kahden pystyparrun väliin ja surrasi siinä akkunsa latauksen loppuun jääden näin myös räjähtämättä. Sukeltajan avulla se sieltä kaksi päivää myöhemmin noukittiin ja vedettiin rannalle. Iskurikoneiston räjäyttimineen purki kylmähermoisesti, vailla asiaan liittyvää koulutusta ja erikoistyökaluja aliluutnantti Aimo A. Björklöf – ainut tehtävään ilmoittautunut vapaaehtoinen. Tapauksen jälkeen asennettiin Petsamonvuonon suulle sukellusveneverkko ja sukellusveneuhka tätä myötä poistui. M-174 puolestaan katosi Jäämerellä vuonna 1943.
 | |
|
Syys-lokakuun vaihteessa 1942 sai Turja tehtäväksi kuljettaa 30-henkisen jalkaväkipartion Punaiselleniemelle Maattivuonoon, joka oli aivan vihollisen asemien tuntumassa ja edellytti kuuden meripeninkulman merimatkaa Kalastajasaarennon neuvostoliittolaisten patterien editse. Tiheän sumun ja pimeyden turvin, Maattivuonon omien asemien puoleisia rantoja hipoen ja kerran myös karillekin kopauttaen, onnistui Turjan saavuttaa Punainenniemi ilman viholliskosketusta. Partion rantautumistohinasta ilmeisesti kuitenkin lähti sen verran ääntä, että heti Turjan käännyttyä paluumatkalle alkoi vihollispatteri sumusta ja pimeydestä huolimatta puolisummamutikassa ampua tuossa kohdin noin kilometrin levyisen Maattivuonon yli kohti Turjaa. Ensimmäiset laukaukset osuivat noin 50 metrin päähän ja seuraavat jo aivan lähelle. Myös sumu alkoi nopeasti hälvetä. Loppumatkasta turvaan Petsamonvuonoon saakka muodostuikin Turjalle kujanjuoksu. Sumun hälvettyä pitivät vihollisen valonheittimet Turjaa jatkuvasti piikillä ja tykistö koitti tavoitella kuitenkaan lopulta siinä onnistumatta. Perillä Liinahamarissa tosin havaittiin Turjan pelastusveneen saaneen sirpalevaurioita.
Helmikuun puolivälissä 1943 oli Turja partiossa saksalaisten R-veneiden kanssa Nordkappin pohjoispuolella. Tehtävänä oli ”partioida rannikolta ulos aina 90 - 100 mpk:n etäisyydelle mahdollisten venäläisten merivoimien toteamiseksi niiden odottaessa saattueita Englannista ja USA:sta…”. Kesken partiotehtävän tulikin radioteitse ilmoitus saattueen lähestymisestä. Saattue käsitti 48 amerikkalaista ja brittiläistä kauppalaivaa, joita saattoi Englannin kuninkaallinen laivasto yhden raskaan risteilijän, kahden kevyen risteilijän ja kuuden hävittäjän voimin. Saksalainen Norjasta käsin toiminut alusosasto hyökkäsi saattueen kimppuun noin 40 mpk:n päässä Turjasta ja R-veneistä, jotka myös käskettiin lähemmäksi taistelupaikkaa. Ei taisteluun, mutta mahdollisiin pelastustöihin. Lähemmäksi päästyään Turja ja R-veneet joutuivatkin vetämään savuverhon suojakseen englantilaisen hävittäjän ilmestyttyä näkyviin. Hävittäjä oli tulessa ja sillä oli ohjausvaikeuksia, mutta se joka tapauksessa avasi tulen ensimmäisenä kulkenutta R-venettä kohden. Tuloksetta. Myöhemmin, aamuyöstä, Turja tapasi englantilaiselle S/S Cantorille kuuluneen pelastusveneen, jota souti 14 märkää ja väsynyttä miestä. Miehet otettiin Turjalle sisään lämmittelemään. Turja kuljetti miehet ja hinasi heidän veneensä saksalaisilta saamansa käskyn mukaisesti Norjan Honningsvaagiin.
Muitakin moninaisia sattumuksia ja seikkailuja Turjan sotapolulle mahtui, mutta tila ei tässä riitä niiden käsittelyyn. Jatkosodan päätyttyä Turja ajettiin Norjan ympäri takaisin Itämerelle ja Turkuun. Päällikkönä siirtomatkalla oli Merivartiolaitoksen Suomenlahden itäpiirin aiempi piiripäällikkö Helge Jääsalo, joka sota-ajan oli toiminut mm. vartiomoottorivenelaivueiden 1 ja 2 komentajana ja joka myöhemmin 60- ja 70-luvuilla toimi Merenkulkuhallituksen pääjohtajana. Turja siirtyi takaisin alkuperäiselle omistajalleen joulukuussa 1944, kun uuden rajavartiolain myötä Merivartiolaitos yhdistettiin Rajavartiolaitokseen. 1940-luvun lopulla Turja annettiin Pohjanlahden merivartioston käyttöön ja sen kotisatamaksi tuli Vaasan Brändösund. Laituripaikka oli alkuun mantereen ja sittemmin Mansikkasaaren puolella. Kaikkien päälliköinä toimineiden nimet eivät ole tiedossani, mutta 40-luvulta pitkälle 50-luvulle päällikkönä toimi ainakin raippaluotolainen Georg Sid ja sitten 60-luvulle tultaessa Nestori Back. Myöhemmin Ville Nisumaa.
 |
| Turja Vaasan Brändösundissa 50-luvulla tutkan asennuksen jälkeen. (Lähde: Georg ja Bo-Johan Sidin kokoelma) |
Turja peruskorjaustelakoitiin 1976 ja tuossa yhteydessä ilmeisesti myös pääkone vaihdettiin. Pian peruskorjauksen jälkeen kuitenkin tehtiin hylkäyspäätös ja 1977 Turja huutokaupattiin yksityiselle vaasalaiselle omistajalle huvialuskäyttöön – erään muistitiedon mukaan 1600 markan pilkkahinnalla (nykyrahassa reilu 1000 € inflaatio huomioiden). 1985 Turjasta tehtiin seuraavat kaupat ja aluksen sai haltuunsa H. E. Sjögren Ruotsin Söråkerista. Seuraavana vuonna herra Sjögren muutti Turjan nimeksi Petsamo. Vuonna 1993 hän myi aluksen edelleen Klart Skepp Stocksund AB:lle, joka liiketoimintanaan pyörittää merenkulkukoulutusta tarjoavaa Marina Läroverketia. Turjan/Petsamon kotisatamaksi tuli Stocksund Tukholman saaristossa. Käyttötarkoitus muutettiin huvialuksesta koulu- ja matkustaja-alukseksi, jossa roolissa se yhä palvelee. Alus on rekisteröity 38:lle matkustajalle ja koulutusajojen lisäksi sen voi vuokrata tilausristeilykäyttöön.
 |
Marina Lärovärketin koulualus Petsamo vuonna 2021. (Lähde: Michael Hatje, MarineTraffic.com) |
Turjalla on tällä hetkellä ikää 92 vuotta, josta ajasta se on palvellut Rajavartiolaitosta ja Merivartiolaitosta yhteensä 49 vuotta. Kumarruksena pitkään palvelleen aluksen monipolviselle historialle nimettiin eräs Länsi-Suomen merivartioston esikunnan nimeämättömänä ollut neuvotteluhuone Turjaksi merivartioston 18-vuotispäivänä 1.2.2022. Muiden pohdittavaksi jää sopisiko kunniakkaat perinteet omaava nimi Turja myös seuraavalle Turva-luokan vartiolaivalle.
Ilja Iljin
Kommentit
Lähetä kommentti