Santarmisto on sotilaallisesti järjestetty poliisiviranomainen

[Artikkeli on julkaistu Sotilasaikakauslehdessä 4/2023]

Santarmisto tai santarmilaitos on nykysuomalaisille käsitteenä yleisesti ottaen hieman vieras. Se yhdistetään ehkäpä useimmin Ranskaan ja tiedetään sen liittyvän lainvalvontaan olematta kuitenkaan sama kuin poliisi, vaan jotain hieman sotilaallisempaa. Käsitys lähtökohdiltaan oikea. Harvempi varmaankin tietää, että myös Suomessa on aikanaan toiminut santarmisto ja kenties halutessamme niin määritellä, toimii edelleen.

Santarmi sanana juontaa juurensa keskiajan Ranskaan. Homme d’armes suoraan käännettynä tarkoittaa asemiestä, jonka monikko gens d’armes myöhemmin lyheni muotoon gendarmes, yksikössä gendarme. Käytännössä termillä viitattiin alun perin kuninkaan raskaaseen ratsuväkeen, eli kansanomaisemmin ritareihin. Ratsuväen sotilasarvot ja arvomerkit ovat periytyneet myös nyky-Ranskan santarmistolle. Satojen vuosien ajan santarmit olivatkin tavanomaista ratsuväkeä. Lainvalvontatehtävät yhdistyivät santarmistoon vasta 1700-luvulla pienen mutkan kautta.

 

Gens d'armes.

Järjestyksenpidosta sekä sotilasrikosten rikosprosessista keskiajan Ranskan asevoimissa santarmiston sijaan vastasivat Ranskan marsalkoiden (Maréchaux de France; muinaisyläsaksasta: marahscalc – hevospalvelija) alaiset provostit (prévôt; latinasta: praepositus ~ esimies). Provostit toimivat tuomareina sotilasjoukkojen mukana kiertävissä sotilasalioikeuksissa, jonka tuomioista oli tietyissä tapauksissa valitusoikeus itsensä marsalkan puheenjohtamaan sotilastuomioistuimeen. Provostien johtamat järjestyksenpitoon tarkoitetut joukot myös irrotettiin asevoimien muusta joukkorakenteesta ja asetettiin suoraan marsalkoiden alaisuuteen. Näitä joukkoja alettiin kutsua nimellä Maréchaussée – ”marsalkasto” tai ”marsalkkakunta”. 

Karkuruus on asevoimien ikiaikaisia vitsauksia ja keskiajan Ranska ei ollut poikkeus. Marsalkaston alkuaikojen keskeisiä tehtäviä olikin karkureiden kiinniottaminen pitkin Ranskan laajaa maaseutua. Koska tässä tehtävässä marsalkaston partiot joka tapauksessa taajaan liikkuivat siviiliväestön parissa, laajeni heidän toimenkuvansa nopeasti yleiseen lainvalvontaan; erityisesti erinäisten ajalle tyypillisten maaseutua piinaavien maantierosvo- ja muiden järjestäytyneiden rikollisryhmittymien torjuntaan. 1500-luvun kuluessa myös provostien tuomiovalta ulotettiin kattamaan siviilirikollisuutta.

1700-luvulle tultaessa marsalkaston toimivalta oli edelleen laajentunut ja kattoi yleisen, myös siviiliväestöön kohdistuvan, järjestyksenpidon lisäksi esimerkiksi tie- ja vesiliikenneväylien valvonnan, anniskeluliikkeiden valvonnan sekä valtion kiinteistöjen ja muun ”strategisen infrastruktuurin” turvaamistehtävät. Laajentuneesta toimivallasta aiheutuneita väärinkäytöksiä pyrittiin suitsimaan alistamalla marsalkasto paikallisten siviilituomioistuinten valvontaan. Marsalkasto siis siirtyi vuosisatojen kuluessa alkuperäisestä sotilaspoliisiroolistaan yhä lähemmäksi yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitotehtävää, sotilaalliset juurensa kuitenkin säilyttäen.

Ranskan marsalkaston univormuja 1500-luvulta 1700-luvulle.

Yhteys santarmistoon syntyi, kun 1719 marsalkasto alistettiin hallinnollisesti kuninkaan henkivartiokaartin ratsuväelle (Gendarmerie de la Maison du Roi), joka sekin oli suoraan, tuolloin ainoan, Ranskan marsalkan alainen joukko. Vuosisadan loppupuolella, 1788 alkaen, vallankumouksen tuulten puhaltaessa ja pahan talouskurimuksen pyörteissä kuninkaan henkivartiokaarti santarmistoineen ja marsalkastoineen lakkautettiin; tullakseen perustetuksi uudelleen vuonna 1791 vallankumouksellisten toimesta valtakunnallisena sotilaallisesti järjestettynä poliisijoukkona nykyisellä nimellään Gendarmerie nationale.

Nyky-Ranskan santarmisto on Police nationale’n ohella toinen kahdesta valtakunnallisesta poliisivoimasta. Poliisitehtävät virastojen välillä on jaettu alueellisesti siten, että santarmisto vastaa maaseudusta ja pienistä kaupungeista (enintään 20 000 asukasta), kun taas ”siviilipoliisi” toimii suuremmissa kaupungeissa. Ensin mainitut alueet kattavat noin 95 % Ranskan maapinta-alasta ja 50 % väestöstä. Merialueella poliisitehtävistä vastaa santarmisto. Santarmistolle kuuluu myös laaja joukko erityistehtäviä, kuten turvallisuusvalvonta asevoimien ja muissa valtionhallinnon kohteissa, ydinenergialaitoksissa, sotilastarvikkeiden tuotantolaitoksissa ja varastoissa, lentokentillä ja lentokoneissa, rautateillä, vesiväylillä, merentakaisilla alueilla sekä seremoniallisia tehtäviä valtiollisissa tilaisuuksissa. Santarmisto on yksi Ranskan asevoimien viidestä puolustushaarasta, mutta toiminnallinen ohjausvastuu on vuodesta 2009 alkaen ollut sisäministeriöllä puolustusministeriön sijaan. Santarmiston henkilöstövahvuus nykyisellään on noin 115 000 ja vuosittaiset toimintamenot noin 10 MRD €.

Kuva: Gendarmerie nationale.

Eurooppaan santarmilaitos on levinnyt laajalti Napoleonin sotien myötä ja maailmalle erityisesti Ranskan imperiumin vaikutuksesta. Santarmistoja, vaikkakaan ei välttämättä sillä nimellä, on myös useissa Ranskan vaikutuspiiriin kuulumattomissa maissa näiden omien sisäsyntyisten kehityskulkujen tuloksena. Nykyisellään vähintään noin 50 maassa on santarmistoksi tunnistettava tai sellaiseksi itsensä määrittelevä viranomainen. Euroopassa tällaisia viranomaisia ovat Ranskan Gendarmerie nationale’n lisäksi esimerkiksi Alankomaiden Koninklijke Marechaussee, Espanjan Guardia Civil, Puolan Żandarmeria Wojskowa ja Italian Arma dei Carabinieri sekä usea muu.

Suomi sai kosketuksensa santarmilaitokseen autonomian aikana, kun keisarikuntaan 1826 perustettiin Ranskan mallia mukaillen Santarmikunta (Корпус жандармов); vuodesta 1875 nimellä Erillinen Santarmikunta (Отдельный …). Jo tuota ennen, 1814 alkaen, oli Venäjän keisarilliseen armeijaan sijoitettu santarmeiksi kutsuttuja sotilaspoliiseja valvomaan järjestystä sekä 1817 alkaen oli tärkeimpiin kaupunkeihin muodostettu santarmiosastoja. Viimeksi mainitun vuoden marraskuussa myös Suomeen perustettiin ensimmäiset santarmijoukkueet (жандармские команды) Kuopioon ja Viipuriin. Maaliskuussa 1822 siirrettiin Kuopion santarmijoukkue Helsinkiin ja huhtikuussa 1826 perustettiin oma joukkueensa Turkuun. Santarmikunnan perustamisen yhteydessä Suomi asetettiin Pietarin santarmipiirin alaisuuteen ja paikallinen esikunta (eli Suomenmaalainen santarmihallinto – Финляндское жандармское управление) sijoitettiin Helsinkiin. Santarmihallinnon alajohtoportaina Suomessa toimivat Helsingin ratsusantarmikunta sekä Turun ja Viipurin santarmikomennuskunnat. Lisäksi suuriruhtinaskunnassa toimi Suomenmaalaisten rautateiden santarmipoliisihallinto (жандармское полицейское управление Финляндских железных дорог), joka kuitenkaan ei ollut Helsingin paikallisesikunnan, vaan suoraan keskushallinnon alainen.

 

Venäjän keisarikunnan santarmeja viiksineen vuosisadan taitteessa.

Kuten Ranskassakin aikanaan kävi, myös Venäjän keisarikunnassa santarmien toimenkuva laajeni instituution kypsyessä. 1800-luvun loppupuolella santarmiston tehtäviin kuului mm. valtakunnan sisäistä tiedustelua ja vastavakoilua, rajavalvontaa, mielialojen kartoitusta, sensuuria, sotilaskarkureiden ja rikollisten kiinniottoa sekä epäilyttävien henkilöiden tarkkailua. Huomattavaa oli, ettei santarmistolla autonomian suoman turvan vuoksi ollut suomalaisiin kohdistuvaa toimivaltaa, paitsi valtakunnan turvallisuutta vaarantavissa asioissa, joita luonnollisesti ilmeni hyvin harvoin. Tästä seikasta suomalaiset tarkasti pitivät kiinni ja väärinkäytöksistä toistuvasti kenraalikuvernöörinhallinnolle kirjelmöivät. Sen ainoan Suomessa toimineen valtakunnan turvallisuutta merkityksellisesti vaarantaneen hankkeen, eli jääkäriliikkeen, torjunnan santarmisto totaalisesti möhli. Viitteitä Saksaan lähtevistä suomalaisnuorukaisista kyllä ilmeni santarmiston raportoinnissa ja asiasta kirjelmöitiin myös Santarmikunnan keskushallintoon, mutta ilmiön laajuus jäi pimentoon ja varsinkin alkuun epäiltiin suomalaisten olevan menossa lähinnä maataloustöihin.

Myös suomalaisia saatiin jossain määrin rekrytoitua mukaan valtaosin venäläiseen Suomenmaalaiseen santarmikuntaan, vaikkakin kyseistä ammatinvalintaa pidettiin suomalaisten keskuudessa häpeällisenä: olihan kyse miehistyshallinnon viranomaisesta. Ylipäätään santarmeihin suhtauduttiin suomalaisten keskuudessa penseästi, eikä santarmiston läsnäoloa Suomessa pidetty perusteltuna tai tervetulleena. Vallinneesta sensuurista huolimatta jonkinasteiseen lehdistönvapauteen viittaa se, että Suur-Savo kirjoittaa 12.6.1911 numerossaan santarmeista seuraavasti:

”…aamusella nuo pahan ilman linnut näkyivät lojuvan virkapuvuissaan puistikon penkillä. –Jaa, mitähän niillä miehillä tulee olemaan tekemistä? – Kaupungissamme kun on kaikki niin sietämättömän tyyntä ja rauhallista. Ei tapahdu mitään, josta edes silloin tällöin saisi kunnon uutisen lehteen. Ja kaikkea tätä tyhjyyttä vahtimaan nyt vielä kaksi oikein virallista valtakunnan edustajaa. – No, onhan meillä sentään hiukan levotontakin ainesta kaupungissa, mutta toistaiseksi poliisi on varsin hyvin kyennyt pitämään sitäkin aisoissa. […] Arvoitukseksi meille lopuksikin jää, millä pyhä Mikkeli tämän ylimääräisen suojeluksen on ansainnut.”

Santarmilaitoksella on myöhäiskeskiajalta alkavan historiansa kuluessa ehtinyt ajasta ja paikasta riippuen olemaan monenlaisia ilmenemismuotoja. Ei ole tarkkarajaisesti määritettävissä mitkä nimenomaiset tehtävät tai piirteet tekevät lainvalvontaviranomaisesta santarmiston – ei edes se, että viranomainen itseään sellaiseksi kutsuu; Chilessä Gendarmería de Chile on vankeinhoitolaitos ja maan varsinainen santarmisto kantaa nimeä Carabineros de Chile. Yleiset santarmilaitokseen liitettävät tunnusmerkit ovat lainvalvontatehtävät, (myös) siviiliväestöön kohdistuva toimivalta, poliisia raskaampi kalusto, aseistus ja muu varustus sekä sotilaallisesti järjestetty organisaatio ja osallistuminen maanpuolustukseen. Usein myös rajavalvonta ja rannikkovartiostotoimintoja kuuluu santarmiston tehtäviin. Joissain tapauksissa, mutta ei kaikissa, santarmisto toimii lisäksi sotilaspoliisina ja/tai vartioi lähetystöjä sekä muita valtiollisia kohteita ja/tai tuottaa henkilösuojauspalveluja valtionjohdolle.

Euroopassa santarmiviranomaiset tekevät yhteistyötä Eurooppalaisen santarmiston (European gendarmerie force, EUROGENDFOR) puitteissa. Yhteistoimintaelin on perustettu hallitustenvälisellä Velsenin sopimuksella vuonna 2007. Tällä hetkellä yhteistoimintaan osallistuu santarmiviranomaisia kahdeksasta eri maasta, mukaan lukien kumppanijäsenenä Liettuan turvallisuuspalvelu VST ja tarkkailijajäsenenä Turkin santarmisto. EUROGENDFOR:lla on Italian Vicenzassa santarmieverstin johtama pysyvä hallinnollinen esikunta, joka tarvittaessa toimii myös operaatioesikuntana. Joukot operaatioihin kootaan tarpeen mukaan ad hoc -periaatteella siten, että jäsenvaltiot ovat ilmoittaneet kykenevänsä lähettämään yhteensä 800 santarmia operaatioon 30 vuorokaudessa kutsusta ja niiden lisäksi 2300 santarmia pidemmällä aikavälillä. Mahdollisia käyttötapauksia ovat esimerkiksi humanitääriset tehtävät alueilla, joilla turvallisuustilanne on olennaisesti heikentynyt; yleisen järjestyksen palauttaminen ja ylläpitäminen, ml. yleinen lainvalvonta, kun kansalliset turvallisuusviranomaiset ovat estyneet tai yksin kykenemättömät; ynnä turvallisuussektorin neuvonta-, asiantuntija-, suunnittelu- ja koulutustehtävät. Myös laajamittainen välineellistetty maahantulo on tunnistettu käyttötapaukseksi.

Kuva: EUROGENDFOR

EUROGENDFOR ei kuulu EU:n rakenteisiin, vaan ylintä päätösvaltaa käyttää kunkin jäsenvaltion vastuuministeristä koostuva komitea. Ratkaisulla lienee tavoiteltu hallinnon keveyttä ja joukon käytön joustavuutta, jossa tavoitteessa on operatiivisen toiminnan laajuuden perusteella onnistuttukin. EUROGENDFOR:lla on parhaillaan tai on järjestön 15 toimintavuoden aikana ollut joukkoja lähetettyinä Afganistanissa (ISAF, RS), Bosnia-Hertsegovinassa (EUFOR Althea), Georgiassa (EUMM), Haitissa (MINUSTAH), Keski-Afrikan tasavallassa (EUFOR RCA, EUMAM, EUTM RCA), Kosovossa (EULEX), Libyassa (EUBAM, EULPC), Malissa (MINUSMA, EUCAP Sahel), Nigerissä (CMCF), palestiinalaisalueella Gazassa (EUBAM Rafah), Somaliassa (EUCAP), Tunisiassa (LCTT) ja Ukrainassa (EUAM). Afganistanissa järjestö koki ensimmäiset ja toistaiseksi ainoat tappionsa kahden espanjalaisen ja yhden italialaisen santarmin kaaduttua kahdessa eri välikohtauksessa.

EUROGENDFOR on osallistunut mm. Ukrainan poliisin koulutukseen. Kuva: EUAM Ukraine.

Santarmilaitoksen yleisiä tunnusmerkkejä ja eurooppalaisten santarmistojen ominaispiirteitä tarkasteltaessa helposti huomataan, että Suomessa Rajavartiolaitos tehtäväkenttänsä ja ominaisuuksiensa puolesta täyttää vastaavan aukon. Halutessamme voisimme kenties Rajavartiolaitoksen santarmiviranomaiseksi määritellä ja sitä myötä liittyä osaksi eurooppalaista santarmistoperhettä sekä osallistua toimialan kansainväliseen yhteistyöhön. Eri pohdinta toki on, riittäisivätkö sellaiseen resurssit ja saavutettaisiinko yhteistyöllä sellaista lisäarvoa, joka liittymisen perustelisi. Eurooppalainen santarmiyhteistyö joka tapauksessa on aktiivista ja Velsenin sopimuksen 42 tai 44 artiklan perusteella Suomi ja Rajavartiolaitos hyvin mukaan mahtuisivat.

Lähteenä on käytetty mm. Harry Halénin kokoamaa ja toimittamaa teosta "Santarmisto Suomessa - Suomenmaalainen santarmikunta 1817-1917", Unholan aitta 41, Helsinki 2013.

Ilja Iljin