Merivartioasemien maantiedettä

 

Teksti on julkaistu LSMV:n eVemma -lehden numerossa 4/2023

 

Enskärin aseman uudenkarheat venesuoja ja laituri vuonna 1956. Kuva: Merivartiomuseo.

Edellisen eVemman rajaosuusmittausta varten suorittamalleni topografian nojatuolikurssille tuli jälleen käyttöä, kun minua yllättäen, pyytämättä ja epävirallisesti Raja- ja merivartiokoululta nimeämisasioissa konsultoitiin. Uusi koulurakennus on valmistumassa ja luokille, neuvotteluhuoneille sekä muille yleisille tiloille etsitään nimiä. Sellaisiahan on merivartiohistoria pullollaan ja lähinnä haasteeksi muodostuu, että mitä logiikkaa nimeämisessä noudatetaan. Eräs ajatuksistani oli, että tässä voitaisiin hyödyntää vanhoja merivartioasemia neljän pääilmansuunnan mukaisesti: itäisin, pohjoisin, läntisin ja eteläisin. Lukematta tekstiä tämän pidemmälle, mitkä arvelisit näiden olevan?

 

Taannoinhan Merivartiolaitos aloitti toimintansa 11:n merivartioaseman voimin: Lavansaari, Tytärsaari, Suursaari, Haapasaari, Söderskär, Kuivasaari, Porkkala, Utö, Örö, Kökar ja Hellman. Paikat oli valittu lähinnä salakuljetuksen torjunnan näkökulmasta otollisiksi, mutta aluevalvonnallisia ja meripelastuksellisia näkökohtiakin punnittiin. Matka tuolloisista vajaasta tusinasta asemasta nykyiseen 18:aan on ollut kaikkea muuta kuin lineaarinen. Kaikkiaan suomalainen merivartiohistoria tuntee noin 130 kiinteää merivartioasemaa, joiden päälle voidaan vielä lukea liikkuvia asemia, talviasemia ja partiotukikohtia. Pitkälle toistasataa asemaa on siis vajaassa vuosisadassa vaipunut historiaan täysin palveltuaan, toimintaympäristön muutosten tai säästötoimenpiteiden myötä. Merkittävimpänä toimintaympäristömuutoksena tässä suhteessa jatkosodan jälkeiset alueluovutukset, jotka raskaalla kädellä asemaverkkoamme itäisellä Suomenlahdella, Laatokalla ja Jäämerellä karsivat.

 

Suomenlahden pohjukassa merivartioasemaverkko ulottui laajimmillaan aivan vanhan rajan tuntumassa Kannaksella, komean hiekkarannan kupeessa sijaitsevaan Inoon (60°09,6P ja 29°25,5’I). Vielä toistasataa kilometriä kohti auringonnousun suuntaa päästään kuitenkin Laatokalla. Lunkulansaaressa Salmin kunnan alueella sijaitsi Pöllän (61°21,0’P ja 31°44,9’I) kiinteä asema 1935-39, joka tuolla kunnioitettavalla longitudilukemalla on ainakin ahtaan tulkinnan mukaisesti itäisin. Mutta olkaamme hetki vapaamielisiä. Petsamon ja sittemmin Lapin rajavartiostoilla oli vartio Kalastajasaarennon pohjoiskärjessä Vaitolahdella (69°56,3’P ja 31°59,0’I) Jäämeren rannikon jylhissä olosuhteissa. Välirauhan aikana Vaitolahti muutaman muun vartion kanssa alistettiin Merivartiolaitokselle, joka toki tuolloin kokonaisuudessaan oli alisteinen Puolustuslaitokselle. Tieto Vaitolahden vartion merivartiolaitosalistuksesta kuitenkin valitettavasti perustuu vain yhteen lähteeseen, kun en ole sille onnistunut vahvistusta löytämään. Myös Merivartiolaitoksen tuolloinen epäitsenäinen asema ja vallinneet sodanajan olosuhteet tekevät aavistuksen kyseenalaiseksi Vaitolahden vartion kunnian olla samalla sekä pohjoisin että itäisin varsinainen merivartioasema. Vartion toiminta on kuitenkin johtosuhteista riippumatta ollut käytännön pakosta merellistä, joten eiköhän anneta Vaitolahdelle vähintään kunniamaininta kilpailussa pohjoisen ja itäisen kardinaalisuunnan kärkipaikasta. Itämeren puolella, lähes viisisataa kilometriä etelämpänä, on pohjoisin merivartioasema sijainnut Tornion Röytässä (65°45,7’P ja 24°10,0’I).

 

Lännen suunnassa katseet kohdistuvat Ahvenanraumassa aaltoja halkovaan Enskärin saareen, jossa vielä reilu vuosikymmen sitten merivartiotoimintaa kiinteästä asemasta käsin harjoitettiin. Aivan oikein se onkin, mutta ennen vuonna 1955 saaren keskivaiheille valmistunutta uutta asemarakennusta, hoidettiin merivartiotoimintaa lounaisella Hellmanin (60° 12,3’P ja 19°19,2’I) niemellä sijaitsevasta ja tuolla nimellä toimineesta vanhasta luotsituvasta käsin, joka on uudemmasta asemarakennuksesta vielä kivenheiton lännempänä. Luotsitupa on edelleen pystyssä ja ehompana kuin moneen vuoteen, sillä Eckerön palokunta on sitä hiljattain kunnostanut.

 

Etelässä on Hangon läntisen selän Morgonlandetilla (59°45,6’P ja 22°42,1’P) ollut taannoin partiomaja, muttei varsinaista asemaa. Kisaan kuitenkin pääsevät vain kiinteät asemat, joten eteläisen suunnan kärkipaikkaa pitää Utö (59°46,9’P ja 21°22,071’I), jossa toimi merivartioasema vuosivälillä 1930-1935.

Kultamitalit ilmansuuntakilpailussa jaetaan siis seuraavasti: Pöllä, Röyttä, Hellman, Utö. Kunniamaininnan saa Vaitolahti.

Ilja Iljin