Olen enemmän turisti kuin juristi, mutta ymmärrän jossain määrin taustalla tapahtunutta kehitystä. Nyky-perustuslakimme velvoittaa säätämään yksilön oikeuksista ja velvollisuuksista lailla siinä, missä asetus taannoin olisi riittänyt. Yleinen suuntaus on muutoinkin ollut kohti aina vain tarkempaa sääntelyä. Maailma monimutkaistuu, vai liekö sitä omatoimisesti monimutkaistamme. Valtaa on samalla siirtynyt kahmalokaupalla lakia soveltavalta virkamieheltä ja viranomaiselta lainsäätäjälle. Tämä varmasti on kansanvaltaisessa järjestelmässämme ollut tarkoitus ja tavoitekin. Lainsäätäjä on vaaleilla valittu toisin kuin lainsoveltaja. Ei kehitys kuitenkaan pelkkää auvoa ole ollut, vaan kyse on vaihtokaupasta, kuten aina yhteiskunnallisissa asioissa. Valtaa liiaksi keskittävä järjestelmä on kankea ja sopivasti delegoiva vastaavasti ketterä. Toisaalta liikaa delegoiva on linjaton ja ailahteleva, eli johtajuusvajeinen. Tarvitaan punnintaa keskitien löytämiseksi.
Entisaikojen komentajat ja päälliköt eri johtamistasoilla toimivat löyhän ohjauksen varassa ja käyttivät siten laajaa henkilökohtaista harkintavaltaa käsille tulevia asioita ratkaistessaan. Tulos ei ehkä aina ollut valtakunnallisesti tasalaatuista, kenties joissain tapauksissa ei edes hyvälaatuista, mutta lähes aina kuitenkin paikallisesti ja ajallisesti tarkoituksenmukaista. Homma tuli hoidetuksi vähintään riittävän hyvin – historiamme sen todistaa. Nykyjohtajalla on urakkanaan rämpiä sääntelyviidakon läpi ennen kuin ratkaisupaikkaan päästään. Saattanee käydä niinkin, että sitä vielä on viidakossa hakkaamassa liaaneja, kun olisi hyvä jo olla toimeenpanemassa. Ehkä viidakkoon myös joskus eksyy, eikä ratkaisupaikkaan koskaan löydä. Johtajan rooli on kehityksen tuloksena muokkautunut linjanmuodostajasta kohti sääntelyn esitulkitsijaa.
Yksityiskohtainenkaan sääntely ei koskaan voi vastata toimintaympäristöstä kumpuavien tapahtumien koko kirjoon. Aina tulee se musta joutsen, jota ei lakia säädettäessä osattu ennakoida. Toivottavasti aina näin käydessä tarkkaan harkitaan, onko parempi säätää uusi mustia joutsenia koskeva pykälä vaiko yleistää olemassaolevaa sääntelyä niin, että lainsoveltaja voisi harkintavaltaansa käyttäen päättää kuinka toimitaan eri väristen joutsenten ja muidenkin vesilintujen kanssa sitä mukaa kun uusia ilmaantuu. Operaatiotaidossa puhutaan tehtävätaktiikasta (tehtävällä johtamisesta), jonka kantava ajatus on, että alemman johtoportaan toimintaa annetun tehtävän suunnassa ei rajoiteta yhtään enempää kuin ehdottomasti on välttämätöntä. Ehkäpä samaa periaatetta voitaisiin noudattaa myös hallinnollisessa ohjauksessa aina lainsäädännöstä alkaen. Sanomalla vähemmän, laki sanoisikin enemmän ottamalla kantaa vain niihin seikkoihin, jotka lainsäätäjälle todella ovat tärkeitä.
Kaltaiseni turisti herkeää kysymään, että ollako mahdollista seuraavan kokonaisuudistuksen myötä rajavartiolain koostuvan vähemmistä pykälistä, jotka sisällöltään olisivat yleisempiä ja johtamisjärjestelmämme harkintavaltaan luottavia? Sama kun toistettaisiin alemmantasoisessa ohjauksessa, niin jo tulisi normeja puretuksi.
Ilja Iljin
Kommentit
Lähetä kommentti